365 päivää kiinkolaisena

20.04.2023, Aihe: Kiinteistöala / Kirjoittaja Heta Warto-Tillander

Uuteen työpaikkaan siirtyminen on aina hyppy tuntemattomaan. Yrityskulttuurista, työyhteisöstä ja työkavereista ei voi tietää ennakkoon ja tutustuminen ottaa oman aikansa. Viime keväänä siirryin vakuutusalalta koulutusten kiinnostavaan maailmaan. 365 päivää myöhemmin on hyvä hetki summata, mitä oppeja viimeiseen vuoteen onkaan mahtunut ja mitä kaikkea onkaan saatu aikaan.

Vuodessa olen oppinut paljon kiinteistöalan substanssista, tottakai! Olen myös päässyt kokemaan, millaista on työskennellä inhimillisesti johdetussa talossa, jossa jokainen tuntee toisensa. Työpäiviini on sisältynyt valtava määrä kohtaamisia inspiroivien ihmisten kanssa: motivoituneita opiskelijoita, innostavia kouluttajia, osaamisen kehittämisestä kiinnostuneita asiakkaita. Nämä ovat voimavaratekijöitä, joiden ansiosta on aamuisin hyvä fiilis startata työpäivä.

Poikkeusaikojen jälkeen koulutusten toteutustavat hakevat uusia muotoja: etänä, lähiopetuksena vai hybridinä. Tämä edellyttää omanlaistaan tasapainottelua koulutusjärjestelyjen osalta.  Tänä keväänä olemme ahkeroineet kasaan KiinkoAkatemian verkkokursseja ja niiden parissa työ jatkuu toki edelleen. Järjestelmäkehitys on myös käynyt kuumana, sillä talossamme on vuoden aikana otettu käyttöön uusi CRM ja uusi oppimisympäristö opiskelijoille.

Erityisesti Kiinkon ennakkoluuloton ja kokeileva kulttuuri on ilahduttanut. Uusiin ideoihin tartutaan rohkeasti ja testataan, mikä toimii tai mikä ei. Kehitämme nykyisiä ja uusia koulutuksia asiakkaiden toiveiden ja ajankohtaisten teemojen pohjalta. Uudistumme ja uudistamme jatkuvasti. Oppimisesta innostuneet opiskelijat ilahduttavat koulutuspäiviä ja aktiiviset keskustelut koulutuksissa tarjoavat joka kerta uudenlaisia näkökulmia tuttuihinkin teemoihin. Olen päässyt työssäni hyödyntämään ammatillisen opettajan osaamistani ja ohjaamaan oppisopimusopiskelijoita ja näyttötutkinnon suorittajia. Mikä ilo, kun opiskelija saa työn ohella suorittamansa opinnot valmiiksi! Todistusten allekirjoittaminen ja jakaminen on aina juhlava hetki. 

Meillä henkilöstöstä pidetään huolta monin tavoin. Hyvinvoinnista huolehditaan, ergonomiaa mietitään, on erilaisia henkilöstökerhoja ja työkykytoimintaa. Tänä keväänä osallistumme myös erilaisiin hyväntekeväisyystapahtumiin, kuten yritysmaratonviestiin sekä Rolloon ja takas! Yritysmaratonviestissä tuki kohdentuu lasten iltapäivätoimintaan ja Rolloon ja takas -kampanjassa liikumme euroja paraurheilun hyväksi.

Yhteenvetona voin todeta, että toimivat järjestelmät lisäävät työtyytyväisyyttä sekä tehokkuutta ja saavat arjen rullaamaan.

Parasta ovat kuitenkin ihmiset. Niin kollegat kuin opiskelijat, kouluttajat, asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Kiitos teille kaikille, yhdessä tekeminen jatkuu. Tiedossa kasvua. 

*****

Heta Warto-Tillander työskentelee Kiinkossa koulutus- ja asiakaspäällikkönä. Hän on kiinnostunut ratkaisukeskeisyydestä sekä osaamisen kehittämisestä ja innostuu piilevien kyvykkyyksien löytämisestä.

Vapaa-ajalla kolmen aktiivisen pojan äidin löytää todennäköisesti kiekkokaukalon, salibandy- tai futiskentän laidoilta. Omiin harrastuksiin kuuluvat lukeminen, VPK sekä monipuolinen liikunta, kuten ryhmäliikuntatunnit, pyöräily ja jalkapallo.

1200x628_Liitutaulu_Heta

Kirjoita kommentti