Bruce Dickinson sähköisti tunnelman Vuosiseminaarissa - It’s all about relationship

13/11/2017 / Kirjoittaja Virpi Slotte

Legendaarinen Iron Maidenin Bruce Dickinson veti salin täyteen kiinteistöalan ammattilaisia Kiinkon Vuosiseminaarissa Tampereella. Karismaattinen puhuja keskittyi kertomaan elävästi vuorovaikutuksen voimasta elinkeinoelämässä. Puheessa vilahtelevat ahkerasti myös luovuuden ja innovaatioiden merkitys, joista hän esitteli useitakin omakohtaisia esimerkkejä. Dickinsonin uralle kun mahtuu musiikin lisäksi toimimista mm. liikennelentäjänä, lentokapteenina, motivaatiopuhujana ja panimomestarina.

KIINKO_VUOSISEMINAARI_BRUCE-2

Hän on ollut mukana kehittämässä omia olutmerkkejään ja asiaan kuin asiaan perusteellisesti paneutuneena ihmisenä hänelle ei ole kelvannut vain oman logon liimaaminen valmiisiin tuotteisiin. ”Sehän paljastuisi välittömästi”, joka kertoisi puolestaan yhdestä hänen lempiaiheestaan eli siitä, miten asiakas on henkilö, joka voi kävellä pois. Siksi hän ei pidäkään koko asiakas -sanasta. ”Fanit sen sijaan seuraavat sinua kaikkialle” ja tällä hän ei viitannut pelkästään uskollisiin musiikin kuulijoihin vaan myös tuotteiden ja palveluiden ostajiin ja kuluttajiin.

Dickinsonin viestin elinkeinoelämälle voisikin kiteyttää sanoihin: It’s all about relationship. Bisneksen tekemisessäkin meidän täytyy saada asiakkaista faneja, joille olemassaolon elinehto on heidän kanssaan käytävä aito vuorovaikutus. Tämän vahvistamiseksi hän esitti kysymyksen syistä, jotka olivat saaneet monet Vuosiseminaarin osallistujat jatkamaan iloista juhlimista Tornin ravintolassa – sen sijaan, että he olisivat viettäneet aikaa vaikkapa Skypessa. Mikään ei vain korvaa kasvotusten puhumista. Toisten ajatukset kiinnostavat ja niitä on palkitsevaa kehitellä yhdessä eteenpäin.

Ei vain yksisuuntaista tiedottamista

Sosiaalinen media toimii joskus mutta jos et saa vastausta kysymykseesi, kyseessä on yksisuuntainen viestintä – ”only broadcasting”, Dickinson vakuutti. Ja sehän ei johda juuri mihinkään, ei ainakaan uusien asiakkaiden sitouttamiseen. Sen saavuttamiseksi vaaditaan luovuutta.

Luovuudessa kyse on lapsenomaisesta tavasta nähdä asioita uudella tavalla, jotenkin toisin kuin muut ovat nähneet ne aikaisemmin. Mahdollisuuksia on paljon ja ideoihin, joihin itse uskoo, pitää tarttua. ”Ideoita on kaikkialla, meidän pitää vain löytää ne” hän jatkoi ja näytti samalla lähikuvan verta imevästä hyttysestä. Tässä suhteessa ideat ovat kuin hyttyset. Harvat meistä näkevät, kun ne purevat mutta niiden pistot tuntuvat silti useissa paikoissa. 

KIINKO_VUOSISEMINAARI_BRUCE-1

Luovien ideoiden tunnistamisen edellytys on kyky tarkkailla luontoa, antaa mielelle mahdollisuus vaeltaa, leikkiä ja ennen kaikkea innostua. ”Kun tekee sitä, mitä rakastaa ja rakastaa sitä mitä tekee, intohimo kestää” Dickinson kiteytti ja jatkoi vielä yhdellä omakohtaisella kokemuksellaan.

Kielisyövän hoitojen myötä hän menetti makuaistinsa, joka palautui ajan myötä takaisin lukuun ottamatta ajoittaista kykyä tunnistaa makeaa. Aluksi hän koki tämän olevan esteenä kehittäessään uusia olutmerkkejä mutta päätyi tukeutumaan maun ohella vahvasti oluen tuoksuun ja aromaattisiin yhdisteisiin. Niiden avulla hän kehitti yhteistyökumppaninsa kanssa belgialaistyylisen ale-oluen brittiläiseen makuun – jonka menestys on ollut huikeaa. Jos kiinnostuit, videossa enemmän Trooper-oluesta, https://www.youtube.com/watch?v=ZG7bV5EEuzc, uusimmasta Hallowedista lisää ehkä myöhemmin.

Virpi Slotte

toimii Kiinkon kehityspäällikkönä (R&D) mottonaan: Learning is a treasure which accompanies its owner everywhere.

Kirjoita kommentti