Aina jotain uutta myös itselle

19.12.2019, Aihe: Koulutus / Kirjoittaja Virpi Slotte

”Kouluttamisesta saa aina jotain myös itse” kertoi Kiinkon tuorein ykkösluennoitsija Katriina Sarekoski, Katajanokan entisessä vankilassa, jonne päädyimme myrskyävää merta pakoon.

Järjestyksessä 24. vuoden luennoitsija on tänä vuonna Kiinteistöliitto Uusimaan johtava lakimies, joka on ollut saamiensa hyvien palautteiden vuoksi ehdolla jo useita kertoja. Hän on tuttu näky Kiinkon tiloissa kouluttaen laaja-alaisesti huoneenvuokra- ja asunto-osakeyhtiöjuridiikkaa. Asiapitoisista ja ajankohtaisista luennoista pääsevät nauttimaan niin tutkinto- kuin ajankohtaiskoulutusten osallistujat.

Katriina kertoo nauttivansa koulutettavien arjen työtehtävissä kohtaamien tilanteiden pohtimisesta ja ratkomisesta. Esimerkiksi taloyhtiöiden käytännöt muuttuvat jatkuvasti ympäröivän maailman muutoksen mukana. Juridiikan lisäksi myös tekniikka haastaa meitä miettimään monenlaisia ratkaisuja. Kiinkon opiskelijoilla on näihin liittyen usein loistavaa käytännön aineistoa - kokemuksia epäselvistä tilanteista, joiden läpikäynti antaa paljon myös kouluttajalle.

Kun tiedustelin, onko mikään muuttunut Katriinan kymmenen luennoitsijauran aikana, sain vastaukseksi tietynlaisen monipuolistumisen. Päällimmäisenä nousi digitalisoitumisen mukanaan tuoma nopeus ja hektisyys sekä tilanteen ajalla pysyminen. Näihin liittyy kiinteästi myös ohjaamista tukevat oppimis- ja tenttitehtävät sekä erilaiset opiskelijoiden aktivointitavat. Hän aloittaakin luentonsa usein aiheeseen orientoivalla tehtävällä, jonka perusteella hän saa samalla kartoitetuksi osallistujien osaamisalueen. Tämän jälkeen opetusta on huomattavasti helpompi kohdistaa ja tarpeen tullen myös hieman muuttaa aiotusta.

Katriinan mielestä on hyvin palkitsevaa saada jakaa lakitietoutta asuinkiinteistöjen parissa toimiville ja tuleville asiantuntijoille. Sitä kautta muodostuu kokemus siitä, että saa olla mukana vaikuttamassa tekijöihin, joiden avulla asumista taloyhtiöissä ja vuokrataloissa voisi kehittää vielä entistäkin paremmaksi. Hänen mielestään on myös hienoa voida omalta osaltaan auttaa ihmisiä etenemään urallaan ja pääsemään tavoitteisiinsa. Tämä mahdollistuu erityisesti tutkintokoulutuksissa.

Kiitospuheessaan tunnustuksen jaon yhteydessä Katriina kertoi tarinan lapsuuden ajan ammattitoiveistaan. Hänen äitinsä ehdotukset olivat pankkivirkailija tai opettaja, mutta Katriinasta tuli kuitenkin juristi. Kiinkon vuoden luennoitsijan titteli osoitti kuitenkin äidin toisen ehdotuksen toteutuneen ainakin osittain.

KatriinaSarekoski1200x628

”On niin antoisaa olla koulutustehtävissä! Kiitos siis Kiinkolle, kun saan olla mukana alansa parhaan joukoissa!”

Lämpimät onnittelut Vuoden luennoitsijalle 2019!

*****

Virpi Slotte toimii Kiinkon kehityspäällikkönä (R&D) mottonaan: Learning is a treasure which accompanies its owner everywhere.

Kirjoita kommentti