Etätyöpäivinä tapahtuu

25.09.2020, Aihe: Osaamisen kehittäminen / Kirjoittaja Suna Pyykkö

Puoli vuotta on kulunut siitä, kun korona muutti työelämän etätyökulttuuria. Kiinkossa on ollut etätyö mahdollista jo ennen pandemiaakin, mutta uusi aika lisäsi etätyöpäivien määrää huomattavasti.

Etäpäivistä puuttuu työpaikan sosiaalinen elämä: kohtaamiset aamu- ja iltapäiväkahvien aikana, ”vierailut” työkaverin ovensuussa, kun kaipaat apua sekä ennalta-arvaamattomat hauskat tilanteet, joille kollegojen kanssa yhdessä nauretaan. Tylsiä eivät etäpäivät kuitenkaan ole, kuten olen saanut huomata.

Työpisteeni kotona vaihtelee. Välillä istun opiskelemaan lähteneen tyttäreni huoneessa yläkerrassa ja välillä taas alhaalla ruokailuhuoneessa, jossa on isot ikkunat pihalle ja kadulle päin. Juuri ruokailuhuoneessa työskentely on tuonut mielenkiintoisia ja hauskojakin hetkiä työpäiviin. Olen seurannut kadullamme kulkevia koiraihmisiä heidän lenkeillään ja tiedän jo aika lailla kulmakunnan koirien ja heidän omistajiensa päivärytmit. Jos joitakuita ei muutamaan päivään näy, mietin mielessäni, että ovatkohan he vaihtaneet reittiään, eikö omistaja ole enää etäpäivillä vai mikä ihme nyt on, kun eivät enää kävele ikkunamme edestä.

IMG_20191005_140451_374

Oma koiranikin nauttii syksyn tulosta

Olen ikkunan kautta päässyt ihastelemaan myös naapurilasten pyöräily- ja rullaluisteluharjoituksia ja todistanut heidän huikeaa edistymistään. Harjoitus tekee mestarin, asiassa kuin asiassa.

Yksi hauskimmista hetkistä on ollut, kun keskustelin kollegan kanssa puhelimessa ja yhtäkkiä näin erään henkilön kapuavan roska-astian päälle rännistä kiinni pitäen ja survovan jaloillaan roskia. Pitäähän sinne nyt vielä jotain saada mahdutettua ennen roska-auton tuloa.

Orava 2

Kuvaaja: Susan Josipov

Viime päivinä olen todistanut melkoista työnteon meininkiä oravien touhutessa tammen ympärillä ja täydentäessä siitä kerätyillä terhoilla talvivarastojaan. Pääsen taas ensi kesänä kitkemään pihastamme tammen alkuja.

Kyllä etäpäiviinkin saa sosiaalisuuden tunnetta, kun vaan pitää sälekaihtimet auki!

*****

Suna Pyykkö toimii koulutuspäällikkönä teknisen ylläpidon osaamisalueella ja odottaa jo malttamattomana lunta ja pitkiä hiihtoretkiä. Sitä ennen aika kuluu metsälenkeillä koiran kanssa.

Kirjoita kommentti