Finanssialalta aikoinaan kiinteistöalalle vaihtanut YKV Sari Salmela on aina ollut kiinnostunut asumisasioista.
Monella on kiinteistönvälittäjän työstä vielä tänäkin päivänä sellainen käsitys, että päivä koostuu ovien availemisesta ja ihmisten perässä kulkemisesta. Totuus on tyystin toinen: kiinteistönvälittäjän työ on erittäin monipuolista ja vaatii oikeanlaista asennetta.
– Sekä asunnon myyminen että sellaisen ostaminen ovat isoja asioita melkeinpä kelle tahansa. Tässä työssä kohtaakin useasti suuria tunteita ja yllättäviä reaktioita, joten avoimuudesta ja kyvystä kuunnella ja tuntea empatiaa on ehdotonta hyötyä. Työ itsessään sisältää kaikkea mahdollista asunto- ja kiinteistökauppoihin liittyvää, kuten asiakkaiden ja eri sidosryhmien kontaktoimista, asiakaskohteiden selvittelemistä ja valmistelemista, asiakkaiden hankkimista, myyntityötä, asuntokauppojen valmistelua ja järjestämistä, sekä mainos- ja markkinointikokonaisuuksien suunnittelemista ja toteuttamista. Kiinteistö- ja asuntokauppalainsäädännön sekä Hyvän Välitystavan tunteminen on kaiken keskiössä.
Salmelan tausta on finanssialalla, erityisesti sijoittamisessa, mutta kiinnostus asumista kohtaan on kulkenut alusta asti mukana. Rakennutettuaan kaksi omakotitaloa ja sukellettuaan asuntosijoittamisen maailmaan Salmela päätti hypätä kokonaan kiinteistöpuolelle. Hyvän kuukausipalkan vaihtaminen epävarmalta tuntuvaan provisiopalkkaan mietitytti hetken, mutta sitten kiinteistönvälitysala vei mukanaan eikä alanvaihto ole kaduttanut hetkeäkään.
– Suoritin LKV-kokeeseen valmentavan verkkomuotoisen koulutuksen heti tehtyäni päätöksen alanvaihdosta ja sen jälkeen LKV-kokeen. YKV-kokonaisuus puolestaan olisi ollut 1,5 vuotta kestävä läsnäolokoulutus, mutta covidin takia se siirtyi jo ensimmäisen lähijakson jälkeen Teamsiin. YKV-koulutus on syventänyt vanhaa ja antanut paljon myös täysin uutta kulmaa tekemiseen. Oli lisäksi mukava tutustua eri puolilla maata vaikuttaviin kollegoihin ja näin kasvattaa ammattilaisverkostoa useilla uusilla kontakteilla.
Salmela on erittäin tyytyväinen, että suoritti Ylemmän kiinteistönvälittäjän tutkinnon. Tutkinto tarjoaa itsevarmuutta ja uusia eväitä työhön sekä kohentaa pätevyyttä entisestään. Juuri nyt Salmela keskittyy nauttimaan uunituoreen tutkinnon syventämästä osaamisesta ja tuiki tavallisista työtehtävistä, mutta tulevaisuudessa myös arviointikoulutus saattaisi kiinnostaa.
– Suosittelen Kiinkon koulutuksia kaikille, joita ala kiinnostaa. Moni jättää YKV-tutkinnon suorittamatta sen hinnan vuoksi, mutta niin ei kannattaisi mielestäni tehdä. Itse ajattelen, että jos saan edes yhden toimeksiannon sen takia, että minulta löytyy tämä titteli ja pätevyys plakkarista, niin koulutus on jo sillä maksettu pois!